tiistai 29. joulukuuta 2009

Yllästä ja ratatreenejä

Viimeinkin päästiin oikein tosi toimiin. Tultiin välipäiviksi laskemaan suomen telluilijoiden mekkaan eli Ylläkselle. Kasassa on kivasti koko porukka, tosin Jojo tulee tuomaan vauhtia vasta uudeksi vuodeksi.

Jännitystä oli ilmassa oikein reilusti, koska päästiin kokeilemaan uusia monoja, suksia ja siteitäkin. Alkupäivien tapailujen jälkeen pistettiin maanantaina MC-rinteeseen suurpuikkarata pystyyn. Välineet todettiin oikein toimiviksi (lisää juttua myöhemmin), nyt pitäisi enää saada laskijat samalle tasolle.

Tiistaina jatkettiin ratatreenejä kohtuullisessa lumisateessa heti aamusta. Radan kannalta päivän (ja edellisyön) lumentulo ei ollut pelkästään positiivista, mutta iltapäivällä päästiin nauttimaan ylimääräisistä lumista (voiko niin sanoa?) senkin edestä. BD:n Kilowatit ja Havocit olivat ihan elementissään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti