lauantai 12. joulukuuta 2009

Orastavaa strobismia

Aluillaan oleva kausi vie ajatukset vähän väliä laskuhommiin. Jos ei pääse laskemaan vaikka lasketuttais, pitää puuhailla jotain korvaavaa. Tällä kertaa ei ollut mitään suksiin liittyvään askaretta tarjolla, joten selailin kuvakansioita.

Eräät kuvaraakileet palauttivat mieleeni viimetalvisen näpitjäädyttäneen fotoilutreenin. Oli hämärä ja kylmä kaamosilta... kun koetimme iltahämärissä saada kolmella pikkusalamalla aikaiseksi laskukuviin sopivaa valaisua. Tapahtumapaikka oli jossain Ylläsjärven puolen rinteen tuntumassa.

Pelkkä valaisu on tosin vasta pieni osa strobistista laskukuvaa - lisäksi pitäisi saada laskija kulkemaan valaisun suhteen oikeaa laskulinjaa, olemaan oikealla hetkellä suht järkevässä asennossa JA ottaa kuva juuri tuolla hetkellä. Yhtälöstä tuleekin yhtäkkiä aika haastava. Kuvan ottamisesta pitää tässä yhteydessä tosiaankin puhua yksikössä, sillä vajaan kymmenen asteen pakkasessa salamoiden toipumisaika ei ollut ihan huippuluokkaa - yksi lasku, yksi kuva.

Kovin ihmeellistä materiaalia ei saatu aikaiseksi, mutta jotain kuitenkin.




Treenin tarkoitus on treenata, ja vaikka kuvamateriaali ei kovin ihmeellistä ollutkaan, ainakin opittiin ja päästiin kokeilemaan kaikenlaista. Seuraavalla kerralla paketin luulisi olevan kasassa edes hieman nopeammin.

Ulkoinen virtalähde olisi myös hyvä olla, vaikkapa tällainen: http://www.bhphotovideo.com/c/product/431772-REG/Lumedyne__HV_Tinycycler.html

Ohessa hieman keskustelua aiheesta: http://strobist.blogspot.com/2006/05/choices-external-power-sources.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti