17.2 Keskiviikko
HEL-KTT –lentoliput käsissä, puolet perheestä lentoasemalla. Nuorimmaisella korvatulehdus, jonka johdosta me seniorit pääsimme keskenämme pohjoiseen. Edessä on runsaasti lumitöitä ja laskemattomia rinteitä.
Perillä meitä odotti täydellinen tellusää. Pakkasta oli -20 astetta ja näkyväisyys 100%. Takka päälle, pitsat tilaukseen ja mäkeen. Rinne oli aivan tyhjä, ja tunsin olevani elämäni kunnossa.
18.2 Torstai
Sää jatkoi kirpakkaana, ja käytimme päivän hyödyllisesti. Illalla tuunasin voitelupöytää, jotta se olisi viikonloppuna esittelykunnossa. Aloitimme tekemään lumiluolia, poika kaivoi metrin, isä kymmenen lisää. Joudun huomaamaan, että lumen lapiointi ja tunnelien rakentaminen on keskimäärin mukavaa ajanvietettä.
19.2 Perjantai
Hiihtoa ja tunnelin rakentelua!
20.2 Lauantai
Hiihtoa ja tunnelin rakentelua aamupäivän. Iltapäivällä saimme hiihtolomavieraita mökille. Ilta sujui railakkaasti, mökissä on 3 vanhempaa, ja 4 lasta.
21.2 Sunnuntai
Se oli hyvä aamu. Minun aamuni on liki täydellinen, jos minulla vain on pitkä ja rauhallinen yöuni takana, ja maittava aamiainen kahvin kera katettuna. En ole liian vaativainen, vaadin saada herätä paikassa, josta oven saa auki myös sisäpuolelta.
Tämä aamu ei ollut hyvä aamu. Heräsin hieman ennen seitsemää tömistelyyn ja ääntelyyn, joka on tuttu Rukan afterskiiltä. Tuntui kuin kissaa olisi kiusattu viereisellä tyynyllä. Rukalaisia tai kissoja ei näkynyt, vain kylässä olevat 3 kullannuppua availivat silmiään ja äänijänteitään. Minun pitää lähteä heti ulos tekemään lumitöitä.
Ilma oli kirpakka ja kaunis, lumi oli kovaa, ja sukset luistivat vinhasti. Laskin varmaan elämäni ensimmäisen kerran maailman kapin kolmella leikkaavalla tellukäännöksella.
22.2 Maanantai
Hyvää hiihtoa kirpakkaassa kelissä mutta onneksi lähdemme ylihuomenna kotiin.
23.2 Tiistai
Hyvää hiihtoa kirpakkaassa kelissä mutta onneksi lähdemme huomenna kotiin.
24.2 Keskiviikko
KTT-HEL Puluykkönen minuutilleen aikataulussa ja koko perhe illansuussa takaisin Espoossa.
perjantai 26. helmikuuta 2010
keskiviikko 24. helmikuuta 2010
Urheilukanavalla pätkä Rjukanin kisoista
Teemu bongasi 4Sport-urheilukanavalta oikein selostuksilla varustetun pätkän Rjukanin kisoista. Harmi että pätkässä on pelkästään Sprint, sillä Classic olisi mielestäni ollut mielenkiintoisempi...
Lähetys tulee uusintana huomenna torstaina 25.2. klo 20:30. Netistä sen voi katsoa oheisen linkin kautta.
Avaa klippi tästä
Lähetys tulee uusintana huomenna torstaina 25.2. klo 20:30. Netistä sen voi katsoa oheisen linkin kautta.
Avaa klippi tästä
Tunnisteet:
Maailman Cup,
Rjukan
sunnuntai 14. helmikuuta 2010
Tellucrossi Sappeessa 13.2.2010
Onneksi Höysniemi pisti toimeksi ja järjesti peruttujen SM-kisojen tilalle tellukansalle crossikisat Sappeen kauniissa maisemissa. Höysniemen äijjällä lienee suhteet kunnossa säiden jumalaan, sillä keli oli kirkas ja tyyni. Himpo lähti paikalle joukkueella, jossa laskijoina Janne (se toinen) ja Mikko sekä huoltojoukoissa edelleen käsitoipilaana oleva Janne. Lisäksi Ossi ilmestyi paikalle liitännäisjäsenenä verryttelemään teräsreisiään.

Kisat alkoivat vasta puoli neljän aikoihin, joten pojille jäi hyvin aikaa tutustua Sappeen crossiratojen profiilliin. Ehdin nappaamaan muutamia kuvia siviilien keskellä seikkailleesta joukkueestamme.
Tässä mallisuoritus vähintään riittävän pitkästä asennosta...
...ja tässä Himpo-logon oikeaoppisesta esittämisestä.
Vapaat laskut olivat ja menivät, kuten rataan tutustuminenkin. Kisoista sain tallennetua pari kuvaa vain liitännäisjäsen Ossin kyykyistä.
Ossi näyttää suksien käskyttämisen mallia...
... ja selvittää kokenein ottein ensimmäisen kierroksen toiseksi viimeisen hypyn.
Himpon varsinainen joukkue odottaa jännittyneenä palkintojenjakoa...
...jossa salamavalojen läiskeeseen pääsee pelkästään joukkueen liitännäisjäsen Ossi!
Viralliset tulokset.
Himpon varsinaiset laskijat sijoilla 5 ja 8. Ensimmäisen kierroksen toiseksi nopeimmasta perusajasta ei siis tällä kertaa jaettu erillistä palkintoa. Huoltojoukkojen puolesta esitän kuitenkin erityismaininnan Jennille erinomaisen hyvästä työstä Jannen (sen toisen) suksien huoltamisen parissa. Tiukan analyysin jälkeen valmentaja totesi joukkueen tarvitsevan selvästi lisää harjoitusta sekä runsaasti uusia varusteita.
Noihin kuviin, niihin tunnelmiin päättyi kisamatkamme Sappeeseen. Himpo kiittää järjestäjiä, porttituomareita, säiden jumalaa, sponsoreita sekä muita yhteistyökumppaneita.

Kisat alkoivat vasta puoli neljän aikoihin, joten pojille jäi hyvin aikaa tutustua Sappeen crossiratojen profiilliin. Ehdin nappaamaan muutamia kuvia siviilien keskellä seikkailleesta joukkueestamme.
Tässä mallisuoritus vähintään riittävän pitkästä asennosta...
...ja tässä Himpo-logon oikeaoppisesta esittämisestä.Vapaat laskut olivat ja menivät, kuten rataan tutustuminenkin. Kisoista sain tallennetua pari kuvaa vain liitännäisjäsen Ossin kyykyistä.
Ossi näyttää suksien käskyttämisen mallia...
... ja selvittää kokenein ottein ensimmäisen kierroksen toiseksi viimeisen hypyn.
Himpon varsinainen joukkue odottaa jännittyneenä palkintojenjakoa...
...jossa salamavalojen läiskeeseen pääsee pelkästään joukkueen liitännäisjäsen Ossi!
Viralliset tulokset.Himpon varsinaiset laskijat sijoilla 5 ja 8. Ensimmäisen kierroksen toiseksi nopeimmasta perusajasta ei siis tällä kertaa jaettu erillistä palkintoa. Huoltojoukkojen puolesta esitän kuitenkin erityismaininnan Jennille erinomaisen hyvästä työstä Jannen (sen toisen) suksien huoltamisen parissa. Tiukan analyysin jälkeen valmentaja totesi joukkueen tarvitsevan selvästi lisää harjoitusta sekä runsaasti uusia varusteita.
Noihin kuviin, niihin tunnelmiin päättyi kisamatkamme Sappeeseen. Himpo kiittää järjestäjiä, porttituomareita, säiden jumalaa, sponsoreita sekä muita yhteistyökumppaneita.
keskiviikko 10. helmikuuta 2010
Ensimmäinen Telemarkin MC-mitali!

Lauantaina oli Norjan reissun päätöskisa: classic. Suurpuikkarata oli melko pitkä ja sen vuoksi vaativa, ja lopun hiihto-osuudellakin oli mitttaa yli 1min 10sek verran. Koska minulla (Jenni) ei ollut classicista muuta kokemusta kuin Björlin kisa, jouduin lähtemään radalle pisteettömien joukosta toiseksi viimeisenä. Se tosin kannatti, sillä hiihto-osuudelle oli jo kerääntynyt kannustajia huutamaan. Väliajassa olin 4, mutta nousin hiihto-osuudella toiseksi. Ensimmäinen pallipaikka oli siis saavutettu! Maalissa oli väsynyt, mutta onnellinen olo. Kerrankin onnistuin ottamaan itsestäni kaiken irti. Fiilikset taitavat näkyä kuvastakin?
Ossille kilpailu oli melko rankka vatsataudin jäljiltä edelleen vaivanneen voimattomuuden vuoksi, mutta sijoitus silti 26. Teemu oli 23.Loppupäivä menikin juhla-humussa ja illan palkintojen jakoa odotellessa. Päivän aikana kuuli muutaman kerran mainittavan siitä, kuinka toiseksi viimeisenä noustiin toiseksi… Tästä on hyvä ponnistaa eteenpäin. Kohti Rjukanin MM-kisoja 2011. Harjoitusmotivaatio sen kuin kasvaa!!
Illan palkintojenjaostaNaisten Classicin tulokset
Miesten Classicin tulokset
Ja lopuksi vielä videoclippi laskusta
Tunnisteet:
Maailman Cup,
Rjukan,
Telemark
lauantai 6. helmikuuta 2010
Telemarkin WC Rjukan 2.-7.2.2010
Hiihtokeskuksen päältä aukeni mahtava maisema Gaustatoppeniin, jonka huippu on 1883m meren pinnan yläpuolella. Kisa-aamuina maisema oli entistä kauniimpi, sillä auringon nousu värjäsi valkean seinämän punaiseksi…
Kun Bjorlin kisareissu alkoi melko tapahtumarikkaasti ja jokseenkin epäonnisesti, niin kovin paljoa parempi aloitus ei ollut Rjukanissakaan. Meillä oli yksi harjoituspäivä ennen kisoja, jolloin päästiin laskemaan vähän rataa sprinttirinteessä . Itse katselin haikeana, kun melko moni muu urheilija nappasi hiihtopussistaan läskit tellut ja lähtivät hamuamaan kunnon pyydaa. Ja sitä kyllä riitti. Lunta oli tullut edeltävinä päivinä puolisen metriä ja koko ajan tuli lisää…
Mutta riemulla ja ilolla taitaa olla rajansa, sillä Antti loukkasi nilkkansa iltapäivästä sen verran pahasti, ettei voinut loppureissun kisoihin enää osallistua. Niinpä keskiviikon suurpuikkaan osallistuivat Jenni, Teemu ja Ossi vielä vajaakuntoisena. Jenni kaatui ensimmäisellä kierroksella, mutta kuroi toisella laskulla eroa kiinni, ollen lopputuloksissa 11. Teemu oli 22 ja Ossi oli 25.Perjantaina oli eturinteillä sprintti, jonka Norjan televisio kuvasi. Tapahtumassa oli jo kunnon WC-tunnelmaa. Tunnelmaa nostattivat paikalliset koululaiset, jotka tulivat seuraamaan kisoja ja kannustamaan sprintin hiihto-osuudella. Yleisön joukossa oli maiden lippuja niin kasvoille maalattuina, kankaina, kuin kyltteinä.. Ja huutoa riitti.
Sprinttirinne oli melko haastava, jäinen ja aaltoileva, joten kilpailusta tuli hyvinkin yleisö ystävällinen. Kilpailujen seuraamista helpotti entisestään suuri screeni. Ensimmäisellä kierroksella Jenni pyllähti ”greipissä” juuri ennen hiihto-osuutta menettäen kaikki vauhdit. Ossin kohtalona oli ulosajo suksen irrottua. Toisella kierroksella haastava rata otti omansa ja ulos ajaneiden määrä lisääntyi. Lopputuloksissa Jenni oli 6 ja Teemu 19.
maanantai 1. helmikuuta 2010
Telemark WC Björli 30.1.-1.2.2010
Tällä kertaa Suomen joukkueessa laskivat Allu, Antti, Jenni, Ossi ja Teemu.
Matka kisapaikalle oli alusta lähtien täynnä haasteita. Ensimmäinen HEL-OSL-lento peruttiin ja toinenkin oli myöhässä. Perillä Oslossa saimme todeta, että kaikki matkatavaramme ovat hukassa. Epävarmoina suksien ja muiden varusteiden kohtalosta suuntasimme kuitenkin auton keulan kohti Björliä.
Lauantaiaamu valkeni paljastaen matkatavaroiden karun kohtalon. Oikeastaan niiden kohtalo oli edelleen täysin auki, ja selväksi kävi vain se, että kukaan suomalaisista ei laske lauantain sprinttikisaa! Tai ehkä ei ihan niinkään... todella hienoa yhteishenkeä osoittaen muut joukkueet lainasivat varakamojaan, ja Ossi ja Teemu saivat haalittua kasaan täydelliset kisasetit. Tai ehkä pitäisi puhua melkein täydelllisistä kisaseteistä, sillä Ossi joutui laskemaan toppavaatteissa. Upean aurinkoisen päivän saldona Ossi 26. ja Teemu 29. Miehiä starttasi yhteensä 35
Sunnuntaina koko joukkue pääsi vihdoin kilpailemaan. Suurpujottelu kisattiin kipakassa pakkasessa, sillä vielä tunti ennen starttia hotellilla oli -23 astetta. Ensimmäinen kierros ei sujunut aivan suunnitelmien mukaan kun Allu ryhtyi kyntämään lunta oikein kunnolla. Kaikki varmaan tunnistavatkin Allun tuosta sauvasta?
Sunnuntaina parhaiten sijoittui Jenni, Joka oli hienosti 4. Erityisesti komeaa oli Jennin laskema naisten toisen kierroksen nopein reaaliaika. Lyhyeksi jäänyt hyppy toi pari rangaistussekuntia, joiden jäljiltä sijoitus putosi niukasti neljänneksi, samaksi kuin ensimmäisellä kierroksella.
Miesten laskuissa nähtiin muutamia uhkaavia tilanteita, mutta onneksi myös yhtä monta uskomatonta korjausta. Päivän tuloksissa kolmikko oli tavallistakin tasaväkisempi, Teemu oli 21., Ossi 22. ja Antti 23. Sijoitukset olivat kuitenkin ilmeisesti poikkeuksellisen hyviä, sillä palkintojenjaossa korokkeella nähtiin komeasti Teemun Dynastarit.
Matka kisapaikalle oli alusta lähtien täynnä haasteita. Ensimmäinen HEL-OSL-lento peruttiin ja toinenkin oli myöhässä. Perillä Oslossa saimme todeta, että kaikki matkatavaramme ovat hukassa. Epävarmoina suksien ja muiden varusteiden kohtalosta suuntasimme kuitenkin auton keulan kohti Björliä.
Lauantaiaamu valkeni paljastaen matkatavaroiden karun kohtalon. Oikeastaan niiden kohtalo oli edelleen täysin auki, ja selväksi kävi vain se, että kukaan suomalaisista ei laske lauantain sprinttikisaa! Tai ehkä ei ihan niinkään... todella hienoa yhteishenkeä osoittaen muut joukkueet lainasivat varakamojaan, ja Ossi ja Teemu saivat haalittua kasaan täydelliset kisasetit. Tai ehkä pitäisi puhua melkein täydelllisistä kisaseteistä, sillä Ossi joutui laskemaan toppavaatteissa. Upean aurinkoisen päivän saldona Ossi 26. ja Teemu 29. Miehiä starttasi yhteensä 35
Sunnuntaina koko joukkue pääsi vihdoin kilpailemaan. Suurpujottelu kisattiin kipakassa pakkasessa, sillä vielä tunti ennen starttia hotellilla oli -23 astetta. Ensimmäinen kierros ei sujunut aivan suunnitelmien mukaan kun Allu ryhtyi kyntämään lunta oikein kunnolla. Kaikki varmaan tunnistavatkin Allun tuosta sauvasta?
Sunnuntaina parhaiten sijoittui Jenni, Joka oli hienosti 4. Erityisesti komeaa oli Jennin laskema naisten toisen kierroksen nopein reaaliaika. Lyhyeksi jäänyt hyppy toi pari rangaistussekuntia, joiden jäljiltä sijoitus putosi niukasti neljänneksi, samaksi kuin ensimmäisellä kierroksella.
Miesten laskuissa nähtiin muutamia uhkaavia tilanteita, mutta onneksi myös yhtä monta uskomatonta korjausta. Päivän tuloksissa kolmikko oli tavallistakin tasaväkisempi, Teemu oli 21., Ossi 22. ja Antti 23. Sijoitukset olivat kuitenkin ilmeisesti poikkeuksellisen hyviä, sillä palkintojenjaossa korokkeella nähtiin komeasti Teemun Dynastarit.Maanantaina joukkue kisasi ilman kotimatkan jo aloittanutta Allua ja vatsataudin vaivaamaa Ossia. Lajina Classic ja keli taas varsin kipakka. Päivän saldona Jennillä 7. sija, Antilla 25. ja Teemulla 30.
Linkit tuloslistoihin ilmestyvät vähän myöhemmin. Jossain vaiheessa luvassa myös lisää kuvia.
Linkit tuloslistoihin ilmestyvät vähän myöhemmin. Jossain vaiheessa luvassa myös lisää kuvia.
Tunnisteet:
Maailman Cup,
Telemark
Tilaa:
Kommentit (Atom)