lauantai 12. joulukuuta 2009

Perheellisen tellumiehen Itsenäisyyspäivä

3.12 Torstai
HEL-KTT. Koko perhe on pakattu autoon ja lähtö kohti lentokenttää. Yllättävää, että lakot seuraavat minua. Finnair ulkoisti ongelmansa Baronalle, tämän vuoksi meidän perhe pakkasi tavarat pikkulaukkuihin, jotta saimme ne sisään koneeseen. Myös pienin meistä sai oman tuolinsa sisään koneeseen (Blue1 ei tätä salli). Kittilässä poistuimme pikapuolin taksitolpalle muiden jäädessä ihmettelemään matkalaukkuhihnan toimimattomuutta. Luotettavan lähteen mukaan ko viikonloppuna noin 350 pakaasia jäi saapumatta Kittilään – shit happens.

Iltamäki, kontsa pyöri ja sai avattua kauden Ylläksellä. Käännökset sujuivat hyvin, tosin siteiden säädöt olivat peestä – miten vaikeaa voi olla asentaa siteet?

4.12 Perjantai
Heräsimme hyvin nukutun yön jälkeen, ja aloitimme kyräilyn siitä, kumpi pääsisi ensin mäkeen. Sovimme järjestelystä, jonka mukaan minä olen mäessä ensimmäiset 1,5 tuntia, ja vaihdamme juuri ennen pikkasen päiväunia. Päiväunien laadusta vastasin minä, jonka aikana vaimo pääsi aloittamaan kauden. Päiväunien aikana aloitin suksihuoneen rakentamisen. Tavoitteena oli saada suksihuone maalattua viikonlopun aikana.

5.12 Lauantai
Unelma keli, 10 astetta pakkasta, ei tuulta. Gearit tottelevat loistavasti, tästä on tulossa huippukausi. Illalla huomasimme, että kaikki kaupalliset kanavat olivat hävinneet telkkarista. Vietin vähintään kaksi tuntia pihalla jakoavaimen kanssa antennia käännellen, tuloksetta.

6.12 Sunnuntai
Unelmakeli vaan jatkuu ja hiihto sujuu hyvin. Jouduin päivällä soittamaan kaikille laskettelutovereille kertoakseni iloiset terveiset Ylläkseltä. Antennishow jatkui illalla, onneksi Tony Soprano poikineen tulee kakkoselta. Samalla havaittiin, että Teema ja FST ovat hyviä kanavia – eipähän tarvitse tillottaa ohjelmia, joissa idiootit pistetään samaan taloon 6 kuukaudeksi, tai joku laulaa diapamipäissään nuotin vierestä.

Yöllä satoi 10 cm pakkaslunta.

7.12 Maanantai
Reippain mielin vuorotellen mäessä ja murtsikkaladulla ahkion kanssa.

8.12 Tiistai
Soittivat taas töistä, mutta en valitettavasti ehtinyt vastaamaan... Taas vuorotellen mäkeen ja murtsikkaladulle ahkion kanssa.

9.12 Keskiviikkona
KTT-HEL, lento myöhässä 1,5 tuntia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti