Jälleen on yhdet SkiExpo - messut takana. Taas kerran melko moni välinevalmistaja ja maahantuoja loisti poissaolollaan. Korvaamaan oli tullut melkoinen määrä erilaisia kaupustelijoita, joita tuntuikin olevan jo yhtä paljon kuin muita näyetteilleasettelijoita yhteensä.
Niin, se lähtemisen syy? Ne välineet. Jotenkin tuntuu, että telluiluun kuuluu sellainen pieni spekulointi ja voisiko sanoa hifistely noiden välineiden ympärillä. Tosin tarjontaa oli tänä vuonna melko nihkeästi.
Tälle kaudelle oli varustuksessa sellainen monojen mentävä aukko ja niitä tulikin etsiskeltyä tuolta messuilta. Sovittelu johti siihen, että tulevilla lumilla lasketaan BD:n monoilla. Allekirjoittanut sellaisilla Customeilla ja parempi puolisko Stiletto-mallisilla. Kommentteja kuuluu, kunhan saadaan lunta..
Yksi mielenkiintoisimmista härpäkkeistä tuolla messuilla oli sellainen laajakulmainen kypäräkamera. Sitä tuli käpisteltyä oikein pidemmän aikaa, mutta
hankintapäätös jäi vielä muhimaan. Kun aiheeseen siten messujen jälkeen hieman perehtyi googlettamalla, niin valinnanvaraa noissa kameroissa riittää. Ja taitaa niissäkin päteä se vanha sanonta: "halvalla et saa hyvää". Tässä muutama linkki aiheesta kiinnostuneille :-)
-tuolla lyhyt keskustelupätkä, josta löytyypi linkkejä
- yllä vielä linkkejä jonnekin vastaaviin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti