maanantai 30. marraskuuta 2009

Pikavisiitti Ylläkselle

Sain tarpeekseni Helsingin vesisateista ja päätin poiketa viikonloppuvisiitillä Kolarissa. Tottahan samalla piti poiketa Ylläksellä moikkaamassa tuttuja ja piirtämässä kauden ensimmäiset HimPolaiset tellujäljet maailmancupin pintaan.

Etelän sadekelejä pakeneminen onnistui kaikin puolin vaikka lauantaina oli vielä hieman nuhruisen ja jopa vetisenkin oloinen keli. Sunnuntain keli lunasti säätiedotusten lupaukset talvisesta kelistä - reilu kymmenen raatia pakkasta ja taivaanrannassa komea kaamosauringon loisto! Kamera ei ollut mukana, mutta onneksi kännykällä sai napattua edes jonkinlaisen kuittailukuvan lähetettäväksi etelään.


Sunnuntain laskujen jälkeen suuntasin Ylläsjärven puolen Ski Shoppiin moikkaamaan Emppua ja kumppaneita. Olivat näköjään tehneet hyvät sisäänostot, tosi hyvännäköisiä rätei ja lumpui rekit pullollaan. Pari takkia yritti kovasti pyrkiä mukaani, mutta onnistuin pysymään lujana ja poistumaan ajoissa takavasemmalle. Rättirintamalta on muuten tulossa lisäuutisia lähiviikkojen aikana. Bongasin hyllystä myös fiksun oloisen kypäräkameran, jolle voisi myöhemmin talvella löytyä käyttöä. Siitäkin lisää juttua myöhemmin.

Sunnuntaina sääennusteet lupasivat alkavalle viikolle paitsi lumisateita, myös erinomaisen hyviä lumetuskelejä - ja minä lähdin haikein mielin etelään odottamaan seuraavaa reissua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti