perjantai 14. tammikuuta 2011

Kausi 2011 käyntiin Saksan-maalla


Kauden avaus oli tarkoitus olla kolmen kohteen reissu itäisille Alpeille. Ensin Saksan Oberjoch, sitten Slovenian Bohinj ja sitten Itävaltaan Raurikseen Brittien järjestämään kisaan. Sääjumalat eivät kuitenkaan toistaiseksi ole suosineet telemark-kansaa. Saksan kisojen aattona saimme kuulla vesisateen vieneen lumet Sloveniasta ja kisat oli päätetty peruuttaa. Tiedossa olisi siis melkein viikon paussi kisojen väliin. Oberjochissakin taivaalta tuli enemmän vettä kuin lunta, mutta itse kisarinne näytti ensimmäisen startin alla vielä lupaavalta, mitä siitä nyt sumun seasta näki.

Keskiviikkona 12.1. oli siis vuorossa kauden avaava suurpujottelu. Suomen runsaslukuisen joukkueen muodostivat tällä kertaa Ossi, Teemu ja Leena sekä huolto-/kannustustehtäviin lähtenyt Nina. Muista maista varsinkin isäntämaa Saksa sekä Ranska olivat saaneet liikkeelle isot joukkueet ja starttiviivalla oli miehissä 39 laskijaa ja naisissa 22. Rata kestikin tuon määrän ihan hyvin ja kisa saatiin käytyä melko tasapuolisissa olosuhteissa. Miehissä voiton vei viime kauden loukkaantumisista toipunut Eirik Rykhus ennen Ruotsin Mattias Wageniusta ja Laun veljeksistä Chrisiä ja Sveniä. Teemu oli kahdella tasaisen varmistelevalla laskulla 18. ja Ossi, joka oli tehnyt harppauksen NTN leiriin, takkuili vielä tekniikan ja tuntuman kanssa ja oli lopulta 29. Naisissa voiton vei tuttuun tyyliin Amelie Raymond ja Leena laski kaksi puhdasta laskua sijoittuen lopulta 15.

Torstain sääennuste piti valitettavasti paikkansa ja yön yli jatkunut vesisade jatkui koko päivän pitäen huolen siitä, että hanskat ovat vieläkin läpimärät. Sprinttiä piti kuitenkin lähteä laskemaan pehmenevään rinteeseen. Rataa jouduttiin lyhentämään jo ennen starttia, sillä rinteen yläosaa piti säästää Saksan alppimaajoukkueen treeneihin, sekä viikonlopun muihin kilpailuihin. Jäljelle jäi siis noin 14 porttia, hyppy, greippi sekä vähän lykittävää. Erot itse laskussa tuskin tulisivat muodostumaan isoiksi. Pehmeä keli ja vaihtelevasti käytetty suola tekivät radasta kuitenkin haastavan ja varsinkin hypyn alastulo oli monelle vaikea, jopa liiankin. Miehistä 10 ajoi ulos ensimmäisellä kierroksella, ja muutamalla saattaa koko kausi olla vaarassa loukkaantumisien takia.

Haasteellinen rata pistikin tulosluettelot hieman sekaisin. Miehissä nähtiin täysin uutta verta palkintopallilla nuoren norjalaisen Thomas Sand Nordbergin oltua toinen ja naisissakin meinasi käydä vahinko, kun Amelie oli ensimmäisen laskun jälkeen vasta neljäntenä. Toinen lasku kuitenkin korjasi naisissa tilanteen ja miehissä voiton vei viime kauden tapaan sprinttiä hallinnut Philippe Lau. Ossi sai sprintissä hieman jo tuntumaa laskuun, vaikka polvi hieman vihoittelikin. Lopputuloksissa 22. Teemu jatkoi edellisiltä kausilta tuttua teemaa, eli sauvojen rikkomista, tällä kertaa tosin vain ensimmäisellä laskulla. Toisen laskun ehjempi suoritus nosti hänet heti Ossin perään sijalle 23. Leena paransi naisten sarjassa edelliseltä päivältä yhden sijan, eli oli 14.

Kaikki tulokset löytyvät täältä.

Seuraavat kisat ovat siis näillä näkymin perjantaina 21.1. Itävallan Rauriksessa. Saattaa olla, että torstaille saataisiin siirrettyä toinen Sloveniasta perutuista sprinteistä, mutta vielä siitä ei ole tietoa. Leena päätti hyödyntää vapautuneet päivät ja suuntasi kotiin Zürichiin ja töihin. Me muut päätimme lähteä joka tapauksessa Sloveniaan, ja vietämme nyt ainankin muutaman päivän Ljubljanassa ja käymme ehkä katsomassa naisten pujottelua Mariborissa. Sitten muutama päivä treeniä jossain matkan varrella ennen Raurista. Eli siis lomille lomps.

Teemu & Ossi & Nina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti