perjantai 12. maaliskuuta 2010

NTN-tellua




On varmaan turha kiistää sitä tosiasiaa, että olen suhtautunut hieman epäillen telemarkin uusiin tuuliin eli NTN-siteisiin. Kun Tammikuussa käytiin Rauriksessa ihmettelemässä tellua kilpailulajina oli ainakin minulle pieni yllätys se, kuinka moni siellä laski NTN-siteillä. Tuo havainto tietysti pisti miettimään josko moisia härpäkkeitä pitäisi kuitenkin kokeilla.


Vihdoin viimein tähän tarjoutui tilaisuus, kun löytyi riittävän pieni mono ja testisiteet. Nuo pienemmät koot eli miesten kengissä 25 ja naisten kengissä 22-23 tuntuvat olevan varsin harvinaisia. Varsinkin jos etsii jäykkää, ratalaskuun soveltuvaa kenkää. Nytkään ei aivan jäykintä mahdollista kenkää löydetty, mutta ilmeisen hyvä kenkä kuitenkin.


Testi monoina toimi Garmontin Prophet kokoa 25 ja siteinä oli se pienempi NTN sinisillä jousilla. Suksena oli tuollainen leppoisa 182cm kisasuurpuikkari.





Ehkä pieni tauko laskemisessa kostautui liiallisena intona ja ensimmäinen lasku toi mukanaan ensimmäiset pannut. Takasukselta hävisi pito, jonka seurauksena vauhdikas suunnan muutos ja turvonnut peukalo. No, uudelleen torniin ja hieman varovaisemmin alas. Yllätyksekseni laskutuntuma oli yllättävän erilainen ja luottoa pitikin hakea jonkin aikaa. Varsinkin takasuksen riittävä kuormittaminen ja kantilleen saaminen tuntui vaativan enemmän työtä kuin omilla välineillä.


Pienen harjoittelun jälkeen homma siis lähti sujumaan. Kiertojäykkyyttä NTN-side tuntui lisäävän mukavasti. Itse en kokenut ongelmaksi liian lyhyttä laskuasento, josta noissa kisoissakin osa laskijoista on valittanut. Tosin heillä on saattanut olla jäykemmät jouset noissa siteissä. Nuo jäykemmät jouset todennäköisesti helpottaisivat myös tuota takasuksen kuormittamista. Se mitä jäin kuitenkin kaipaamaan oli tarkkuus. Ehkä tarkkuuden puute johtui monosta, jonka varsi oli selvästi pehmeämpi ja matalampi kuin nykyisen oman mononi.

-Allu-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti